Potilaille jää nyt enemmän aikaa

Pohjois-Norjan yliopistosairaalassa Tromssassa on 4 500 työtekijää, jotka pelastavat ihmishenkiä joka päivä. Ascomin innovatiivinen ratkaisu on parantanut hoitoprosessia, työ- ja potilasturvallisuutta sekä vapauttanut aikaa läsnäoloon potilaan luona.

– Minulle tärkeintä arjen työssä on antaa potilailleni tarvittava hoito. Työpäivän jälkeen toivon, että potilaat ovat saaneet hyvää hoitoa ja heidän tarpeensa on huomioitu, Evelinn Elvagjeng pohtii.

Elvagjeng toimii sairaanhoitajana Pohjois-Norjan yliopistosairaalan sisätautien vuodeosastolla. Elokuusta 2018 alkaen 28-paikkainen osasto on osallistunut pilottiprojektiin, jonka tarkoitus on testata Ascomin innovatiivista viestintäratkaisua. Tulokset ovat olleet pelkästään myönteisiä.

– Ennen meillä oli jopa 400 hälytystä päivittäin. Jokainen vuorossa oleva hoitaja otti vastaan kaikki kutsut ja hälytykset, mikä toi työhön valtavasti paineita. Nyt hoitajat saavat omien potilaidensa viestit, kutsut ja hälytykset suoraan mobiililaitteeseensa. Jokapäiväisessä työssä hoitajille on tärkeintä antaa potilailleen tarvittavan hoidon lisäksi myös riittävästi aikaa. Nyt se on mahdollista, Elvagjeng toteaa. 

Vasteajat lyhentyneet

Järjestelmä on työympäristön rauhoittamisen lisäksi sujuvoittanut hoitajien työtehtäviä. Jokainen hoitaja saa hälytykset ja kutsut suoraan mobiililaitteeseensa ilman, että tieto kulkee monen osapuolen kautta. Tämä vapauttaa enemmän aikaa potilaiden yksilölliseen seurantaan ja hoitoon. 

– Koen, että uuden järjestelmän ansiosta potilaiden hoitoon liittyvät vasteajat ovat merkittävästi lyhentyneet. Kaikki toimii niin kuin pitääkin, ja työssä tapahtuu huomattavasti vähemmän keskeytyksiä. Tästä on hyötyä sekä potilaille että hoitohenkilöstölle, Elvagjeng sanoo.

Työ sujuvoitunut

Hege Bekkelund Moe on osastonsihteeri, jolla on pitkä työkokemus terveydenhoitosektorilta. Yksi Moen päätehtävistä on vastata potilaita koskeviin tiedusteluihin. Ascomin viestintäjärjestelmän käyttöönoton jälkeen Moe on kokenut arjessaan suuren muutoksen.

– Ennen puhelimet soivat jatkuvasti. Kun sain potilasta koskevan tiedustelun, puhelu piti siirtää osaston vastaavalle hoitajalle, joka taas välitti sen edelleen kyseisen potilaan hoitajalle. Viestintä oli mutkikasta ja aikaa vievää, Moe muistelee. 

Uudesta järjestelmästä Moe saa nopeasti tiedon siitä, kuka vastaa kenestäkin potilaasta, ja hän voi yhdistää tiedustelut suoraan kyseiselle sairaanhoitajalle. 

– Viestintä on nyt huomattavasti sujuvampaa. Kiireisellä osastollamme olemme kaikki riippuvaisia sujuvasta viestinnästä. Joinakin päivinä meillä voi olla jopa 50 potilasta, ja ilman toimivaa järjestelmää päivästä tulee kaaos, Moe sanoo.

Moe kokee muutoinkin työnsä helpottuneen Ascomin järjestelmän ansiosta. Aiemmin hän käytti lukemattomia työtunteja asioiden selvittämiseen – nyt ne hoituvat huomattavasti sujuvammin. 

– Olen palveluihminen päästä varpaisiin. Minulla on oltava työ, jossa voin vaikuttaa myönteisesti muihin ihmisiin. Nyt kanssakäymiseen jää enemmän aikaa, hän iloitsee.

Elintärkeää viestintää

Pohjois-Norjan yliopistosairaalassa on hälytystoiminto lähes kaikille tapahtumille. Kriittisissä tilanteissa hälytysjärjestelmän toimivuus on elämän ja kuoleman kysymys. Järjestelmien on toimittava sairaalassa virheettömästi kaikkina vuorokauden aikoina.

– Kyse on ihmishengistä. Meillä ei ole varaa järjestelmävikaan, Gisle Løkken Hansen sanoo.

Hansen on sairaalainsinööri, joka vastaa kaikkien hälytysjärjestelmien käytöstä. 

– Tuotteet ovat vakaita ja toimivat suunnitellusti. Käytettävyysaika on lähes 100 prosenttia.
Lisäksi Ascomilla on luotettava asiakastuki, joka vastaa tukipyyntöihin ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Saamamme tuki on korvaamaton, ja se luo turvallisuutta. Näin tietysti pitää ollakin, kun kyse on ihmishengistä, hän sanoo.

Hansen vastasi järjestelmän käyttöönotosta sisätautien vuodeosastolla.

– Käyttäjät ovat järjestelmään erittäin tyytyväisiä. Osastosta on tullut rauhallisempi, ja hoitajilla on nyt enemmän aikaa keskittyä hoitotyöhön. Tehtäväni on varmistaa, että uusi käyttöönotettu ratkaisu sujuvoittaa osaston henkilöstön työtä – tässä olemme nyt onnistuneet, Hansen hymyilee.

Hallvar Agersborg, nordlys.no.