Kirurgia on tiimityötä

Leikkaussali on sairaalan työympäristöistä haastavimpia. Mielikuvissa salin keskipisteenä on usein kirurgi, mutta kirurgin ammattitaidon lisäksi leikkauspotilaan hoito vaatii sujuvaa ryhmätyötä monen ammattilaisen kesken. Kirurgit, anestesialääkärit, erikoistuvat lääkärit, sairaanhoitajat, lääkintävahtimestarit, välinehuoltajat, osastonsihteerit ja laitosapulaiset ovat kaikki osa hyvää hoitoketjua, joka alkaa diagnoosin tekemisestä ja ulottuu kuntoutuksesta jälkitarkastuksiin asti. 

Toimivan tiimityön salaisuus on toisen työnkuvan ymmärtäminen ja ammattitaidon arvostus, sanoo Maarit Venermo. Venermo on Helsingin yliopiston verisuonikirurgian professori ja osastonylilääkäri HUSissa. 

– Esimerkiksi Meilahden sairaalan kaltaiseen yliopistolliseen keskussairaalaan tulee lähtökohtaisesti kaikkein vaikeimpia tapauksia, joten kaikkien työntekijöiden ammattitaidon pitää olla äärimmäisen korkea. On tärkeää, ettei sairaalaan synny ihmisten välille raja-aitoja tai vastakkainasettelua, sillä tällaisessa työympäristössä jokaisen ammattilaisen työpanosta tarvitaan, Venermo kertoo. 

Venermolla on alalleen myös ainutlaatuinen kansainvälinen näköala, sillä hän toimii Euroopan verisuonikirurgisen yhdistyksen hallituksessa pääsihteerinä. Kansainvälisen roolinsa ansiosta Venermo on saanut tuntumaa myös siihen, että kaikissa Euroopan maissa tasa-arvoinen ja toisen ammattitaidon arvostamiseen perustuva yhteistyö ei ole itsestäänselvyys. Toimintatavat saattavat olla hierarkkisempia kuin Suomessa.  

– Suomessa meillä on sairaalassa matala kynnys sanoa mielipiteitä ja ehdottaa parannuksia, eikä professori saa minkäänlaista erikoiskohtelua. Sen sijaan joissakin Euroopan maissa oletetaan teitittelyä ja seisomaan nousemista, kun professori tulee huoneeseen, Venermo kuvailee.

Monialaisesta oppimisyksiköstä vetovoimatekijä 

Lääketieteen opiskelussa on perinteisesti keskitytty lääkärintyön harjoitteluun, ammattitaidon kehittämiseen ja vastuun ottamiseen. Näin oli myös Venermon omana opiskeluaikana 80- ja 90-lukujen taitteessa. Nykyisin sairaaloissa työskennellään yhä tiiviimmin tiimeinä, jolloin lääkäreillä on oltava kokonaiskuva sairaanhoitajien roolista potilastyössä. Hoitajien puolelta onkin tullut aloite, että lääkäriksi opiskelevat tulisivat hoitajien kanssa osastoille jo tuntia ennen varsinaista lääkärien potilaskiertoa.  

– On hyvä, että jo opiskeluaikana tutustuu siihen, mitä toinen ammattiryhmä sairaalassa tekee. Muiden ammattitaidon ja työnkuvan ymmärtäminen parantaa kommunikointia sairaalassa ja sitä kautta potilaiden hoitoa, Venermo sanoo. 

Helsingin Meilahden sairaalassa on syyskuusta lähtien toiminut monialainen oppimisyksikkö. Yhdessä potilashuoneessa työskentele kolmessa vuorossa terveydenhoitoalan opiskelijoita neljästä pääkaupunkiseudun isosta oppilaitoksesta. Myös tähän kokeiluun aloite on tullut sairaanhoitajilta, kertoo professori Venermo. 

– Uusi yksikkö on jo nyt osoittautunut yhdeksi hoitohenkilökunnan vetovoimatekijäksi. 

Monialaisen oppimisyksikön perusideana on tarjota alan opiskelijoille moniammatillinen harjoitteluympäristö. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa potilashoitoon osallistuu sairaanhoidon ja lääketieteen opiskelijoita, mutta myös fysioterapeuteiksi ja ravitsemusterapeuteiksi opiskelevia. Käynnistymässä on ravitsemustieteen pilottihanke, joka on suunnattu esimerkiksi vajaaravitsemusriskipotilaiden hoitoon. Tukena oppimisessa ovat pidemmät ja opetuksellisemmat lääkärinkierrot. 

Venermon mukaan ryhmätyön sujuvuus sairaalassa lisää hoitotyötä tekevien viihtymistä työssään, mutta toimivalla tiimityöllä on tutkitusti vaikutusta myös kuolleisuuteen. Meilahden sairaassa on harjoiteltu ja tutkittu tilannetta, jossa potilaalla on sairaalaan saapuessa välittömästi henkeä uhkaava aortan repeämä. Yhteistyötä parantamalla ja jokaista vaihetta etukäteen harjoittelemalla potilaan siirtymä diagnoosista leikkauksen aloitushetkeen on saatu lyhennettyä 65 minuutista 17 minuuttiin. Julkaistu tutkimus on konkreettinen esimerkki siitä, että hoitohenkilökunnan välisellä yhteistyöllä on merkitystä.