Koronapandemia on koetellut terveydenhuoltoa kaikkialla maailmassa ja pakottanut alan ammattilaiset venymään monin paikoin jaksamisensa äärirajoille. Vaativaa hoitotyötä voidaan helpottaa älykkäällä teknologialla, joka vähentää ylimääräistä kuormitusta monella tapaa.
Maailmanlaajuisen covid-19-epidemian nujertaminen edellyttää viruksen torjuntatoimien ja rokotekehityksen lisäksi älykkään teknologian laajempaa hyödyntämistä. Sairaaloiden on kyettävä toimimaan mahdollisimman tehokkaasti, jotta ne selviävät koronan tuomasta kuormituksesta – sekä henkisestä että taloudellisesta. Vaativassa hoitotyössä on kyse ihmishengistä, joten työn tekemisen edellytyksiin pitää kiinnittää erityistä huomiota.
– Teknologian avulla voidaan keventää hoitajien työtaakkaa ja helpottaa sairaaloiden arkea. Tämä kuitenkin edellyttää, että teknologiaratkaisut palvelevat käyttäjien todellisia tarpeita. Toisin sanoen ratkaisut on suunniteltava yhteistyössä sairaalan henkilökunnan kanssa ja heidän toiveitaan kuunnellen, Ascomin maajohtaja Kari Narva sanoo.
Erityisesti teho-osastoilla hoitohenkilöstön tilannetietoisuus on välttämätöntä, sillä potilaan voinnissa voi tapahtua hyvinkin nopeasti kohtalokkaita muutoksia.
– Teknologian tehokas hyödyntäminen lähtee liikkeelle hyvästä suunnittelusta, minkä vuoksi olemme ottaneet käyttöön kliininen konsultaatio -konseptin. Kliiniset asiantuntijamme kartoittavat yhdessä sairaalan ammattilaisten kanssa lähtötilanteen ja miettivät, minkälaiset ratkaisut soveltuvat parhaiten juuri heidän tarpeisiinsa, Narva kertoo.
– Tiivis yhteistyö suunnitteluvaiheessa palvelee myös ratkaisujen käyttöönottoa ja motivoi omaksumaan uutta teknologiaa. Asiakkailta saamamme palaute onkin ollut varsin hyvää, Narva lisää.
Jokainen työtaakkaa keventävä tekijä helpottaa koronan kuormittaman henkilökunnan jaksamista