Kari Narvasta Ascom Suomen maajohtaja

Kari Narva (KTM) on valittu maaliskuussa Ascomin Suomen maajohtajaksi. Narva toimi väliaikaisena maajohtajana viime syyskuusta nimitykseensä asti, ja häntä kuvaillaan johtajaksi, joka on kyennyt toimimaan tuloksellisesti myös keskellä maailmanlaajuista pandemiaa.

1. huhtikuuta 2021

Narva on työskennellyt Ascomilla jo lähes vuosikymmenen, sillä hän on toiminut yrityksen talousjohtajana vuodesta 2012 lähtien.

– Aikaisempi työkokemukseni Ascomilla antaa hyvän pohjan maajohtajan tehtävien hoitamiseen. Minulla on ollut mahdollisuus oppia tuntemaan Ascomin tuotteet, ratkaisut ja prosessit. Toimiala on todella mielenkiintoinen, ja meillä on täällä mukava ja osaava henkilökunta. Edeltäjäni Ari-Pekka Tenko on tehnyt erinomaista työtä, ja yrityksen liikevaihto on ollut vahvassa kasvussa. Tästä on hyvä jatkaa Suomen organisaation toiminnan kehittämistä, Narva arvioi.  

Ascom on vuosien varrella kehittänyt toimintaansa ja panostaa jatkossakin voimakkaasti tuotekehitykseen. 

– Panostamme entistä enemmän asiakaslähtöiseen suunnitteluun, jotta teknologiaratkaisumme palvelevat mahdollisimman hyvin asiakkaidemme tarpeita. Pidän myös tärkeänä, että ratkaisumme elinkaari on pitkä ja että ne ovat laajasti integroitavissa. 

Narvan luotsaamana Ascom teki ennätyksellisen suuren liikevaihdon Suomessa vuonna 2020 koronaviruspandemiasta huolimatta. Vastavalittu maajohtaja suhtautuu luottavaisesti myös tulevaisuuteen.

–  Lähdimme vuoteen 2021 vahvalla tilauskannalla. Kilpailu kiristyy, mutta toisaalta koronapandemia on osoittanut, että Ascomin ratkaisuille on kysyntää myös tulevaisuudessa. Paremmalle tilannetietoisuudelle ja tehokkaille viestintäratkaisuille on kasvavaa tarvetta, jotta hoitohenkilökunnan kuormaa voitaisiin keventää ja itse hoitotyöhön jäisi enemmän aikaa. 


Lisätietoja:
Kari Narva, maajohtaja, p. +358 75 758 1933 tai kari.narva@ascom.com 

Kaikki uutiset

Sinua voi kiinnostaa myös