Käsitys hyvästä yrityksestä vaihtelee vastaajan mukaan, mutta yksi asia on varma: yritystoiminnan perusedellytykset – hyvä liikeidea ja plussan puolella toimiminen – eivät enää riitä takaamaan yrityksen menestystä.
Ilman yhteistyökykyä ja asiakkaiden luottamusta yritystoiminta ei kanna pitkälle. Menestyminen edellyttää, että yritys osaa tunnistaa asiakkaidensa tarpeet ja kykenee myös vastaamaan niihin.
Me ascomilaiset olemme julistaneet kunnianhimoiseksi päämääräksemme parantaa tilannetietoisuutta – sitä, että koko työyhteisö tietää, missä juuri nyt mennään. Hyvä tilannetietoisuus luo pohjan laadukkaalle ja parhaimmillaan ennakoivalle päätöksenteolle. Haluamme luoda edellytyksiä onnistuneelle yhteistyölle, edistää työympäristöjen turvallisuutta sekä parantaa työn tehokkuutta ja työssä jaksamista.
Tärkeintä meille on yhdessä tekeminen. Älykkäinkään teknologiaratkaisu ei tuo haluttuja tuloksia, ellei se tuo helpotusta asiakkaan arkeen. Toimivan ratkaisun löytäminen edellyttää sitä, että istutaan asiakkaan edustajien kanssa saman pöydän äärelle kartoittamaan heidän tarpeitaan ja asettamaan yhteistyölle selkeät tavoitteet. Sujuva vuoropuhelu on tässä valttia!
Yhteistyön voimasta kertovat uudessa asiakaslehdessämme muun muassa Ulf Stenbacka Bothnia High 5 -allianssista ja osastonhoitaja Anna Cederholm Vaasan keskussairaalan teho- ja valvontaosastolta.
Yrityksellä on hyvä olla myös kasvot. Tässä numerossa tapaatkin myös meitä ascomilaisia. Meitä, jotka vastaamme sähköpostiisi, suunnittelemme käyttöösi uutta ratkaisua tai kohtaamme sinut keskellä yötä kiireisellä huoltokäynnillä.
Hyvän yrityksen ominaisuuksiin kuuluu myös halu avata ovia, keskustella ja kehittyä. Vuorovaikutus, kuunteleminen ja oman asiantuntemuksen jakaminen ovat vahva pohja toimiville tulevaisuuden ratkaisuille. Yhteiselle kahvihetkelle oman kollegan, asiakkaan tai yhteistyökumppanin kanssa kannattaa siis löytää aikaa.
Toivottavasti tulemme paremmin tutuiksi tämän lehden kautta!
Iina Eshed, päätoimittaja
Markkinointi ja viestintä
Kuva: Roni Lehti
Haluamme luoda edellytyksiä onnistuneelle yhteistyölle.